Sony esitteli tänään langattoman liikkeentunnistusohjaimensa, PlayStation Moven. Kyseessä on melko suora rippaus Wiin menestyskapulasta, joten vihaajilla on riittänyt vihattavaa. Varsinkin kun Moven julkaisupelitkin vaikuttavat demojen perusteella olevan kovasti samanlaisia kuin Wiillä.
Minua ei kiinnosta tippaakaan kuka matkii ja ketä, mutta haluaisin esittää kainon toiveen pelialan kattojärjestöille: tehkää ohjaimille yhteinen standardi. Ainakin meillä niistä alkaa tulla jo ongelmajätettä.
Vihdoinkin! Valve on ilmoittanut laajentavansa Steam-verkkopalvelunsa tarjontaa myös Apple-käyttäjille. Homma alkaa maaliskuussa, toivottavasti jopa nopeammin kuin ehdimme sanoa: “ennenaikainen aprillipila”.
Prisoner bongasi upean kollaasin parhaista Amiga-peleistä. Joukossa on todellisia helmiä aina Turricanista Chaos Engineen. Osa peleistä on minulle tutumpia pc-puolelta, mutta eihän se klipin nostalgia-arvoa madalla.
Tänään julkaistaan Pleikkarin odotettu Heavy Rain –murhajännäri. Peliä on markkinoitu ennakkoon aidosti interaktiivisena elokuvana ja mainion Fahrenheitin henkisenä jatko-osana. Minä sain oman kappaleeni pari viikkoa sitten ja pelasin seikkailun pariin otteeseen läpi. Sen perusteella uskaltaa jo kirjoittaakin jotain.
Keräsin lyhyen listan asioista, jotka säväyttivät eniten. Ei spoilereita. Vain juttuja joista minä innostuin. Lisää omasi kommentteihin
Näistä innostuin:
Wanhaa seikkailupelihenkeä. Omaperäisen sarjamurhaajan jallittaminen on kovin nähty aihe, etenkin valkokankaalla. Peleissä ei niinkään. Heavy Rainissa on paljon yhteistä ysikytluvun seikkailupelien kanssa, sillä kaikkia etenemisvaihtoehtoja ei hierota pelaajan naamalle. Esimerkiksi virkavallan kynsistä pakeneminen tuntui paljon voitokkaammalta, kun juonen oli punonut itse, eikä valmiiden ohjeiden mukaan.
Tunnelma. Heavy Rain on tiukasti käsikirjoitettu peli. Käytännössä se edustaa perinteistä putkijuoksukulttuuria, mutta sentään ajatuksen kanssa. Tiukka vaihtoehtojen rajaaminen kun mahdollistaa sen, että pelaaja voi rauhassa uppoutua Heavy Rainin tunnelmaan. Viikkokausien Modern Warfare 2 –tykityksen jälkeen Heavy Rain oli jotain aivan muuta. Missään muussa pelissä en muista tuijotelleeni alakuloisena ikkunasta sateiselle pihalle tai edes ole joutunut pyyhkimään sormenjälkiäni rikospaikalta.
Loputon (kuin sade). Heavy Rain ei lopu gameoveriin, vaikka joku pelin neljästä päähenkilöstä sattuisi kuolemaan. Tekemiseen suhtautuu kokonaan eri tavalla, kun kohtausten läpäisyyn ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Toki hahmon kuolema ahdistaa, mutta toisaalta on kiinnostavaa nähdä miten tapahtumat etenevät sen jälkeen.
Sallittu aikuisille. Heavy Rain on selvästi suunnattu aikuispelaajille. Varsinkin sellaisille, joille pelaaminen tai ainakin vakavampi videopelaaminen on vielä uutta. Elokuvamaiseen tunnelmaan pääsee helposti kiinni, koska se on useimmalle tuttua tavaraa. Hyvä suomenkielinen tekstitys laskee kynnystä entisestään. Lopullisen rohkaisevan tönäisyn antaa mahdollisuus valita vaikeustaso heti alussa, jolloin ummikkokin uskaltaa tarttua ohjaimeen. Kollegani antoi lehdistöversion vaimolleen pelattavaksi ja vastaanotto on kuulemma ollut hyvä. Peliä kelpaa myös katsella sivusta.
Heavy Rain ei tee kaikkea täydellisesti. Esimerkiksi eräissä toimintakohtauksissa vaihtoehdot hukkuvat muuhun animaatioon, jolloin ei ole mitään tietoa siitä mitä napin painaminen tekee. Välillä puolestaan hahmot kävelevät toistensa läpi, ohjain reagoi parin sekunnin viipeellä tai taustalla soivat ääniraidat sotkeutuvat ja sekoittuvat keskenään ärsyttäväksi älämölöksi. Ne ovat kuitenkin pieniä teknisiä yksityiskohtia, joiden perusteella ei voi hyvää peliä tuomita.
Heavy Rain lyhyesti:
Tunnelmallinen murhamysteeri, jossa on enemmän elokuvaa kuin peliä.
Pisteet: (4/5)
Joululahjaksi saatu Call of Duty: Modern Warfare 2 innosti pitkästä aikaa pelaamaan netissä. Innostus meinasi kuitenkin lopahtaa alkuunsa, kun Welhon nettiliittymä ja kaapelimodeemi eivät sallineet tarpeeksi yhteyksiä verkkopeliä varten. Moninpelivalikkoon pääsi kyllä hienosti, mutta yhtään peliä ei löytynyt. Puolen tunnin ”Searching for games” -tekstin tuijottelun jälkeen aloitin pitkän säätösavotan. Lopputuloksena toimiva nettipeli ja tyytyväinen mies. Ilmeisesti en kuitenkaan ole yksin ongelmani kanssa, joten tässä ohjeet muillekin Welhon ja Thompson TCW710 -purkin kanssa nyyhkiville.
Miten saan verkkopelit toimimaan Welhon kaapelimodeemilla?
Helppo tapa:
Thompson TCW710 ei kestä useita yhteyksiä. Modern Warfare 2 vaatii niitä kuitenkin runsaasti. Helpoin ratkaisu on asettaa TCW710 siltaavaan tilaan ja hankkia väliin ihan oikea reititin. Esimerkiksi Belkin N+ on saanut kehuja.
Hankalampi tapa (köyhille):
Jätä Thompson TCW710 reitittävään Residential Gateway -tilaan ja selvitä mikä on sen IP-osoite. Windows-käyttäjät näkevät sen kirjoittamalla komentorivillä: “ipconfig/all”. Mac-käyttäjät voivat luntata luvun AirPort-verkkoasetuksista, joissa lukee: ”Airport on yhteydessä kohteeseen mikälie ja sen IP-osoite on jotain”.
Kytke hallintavalikosta IP Flood Detection pois päältä.
Aseta konsolille kiinteä IP-osoite. PlayStation 3:lla se onnistuu menemällä verkkoasetuksiin ja valitsemalla manuaaliset asetukset. Täytä sinne tällaiset tiedot:
IP Address: Tähän kohtaan tulee konsolisi kiinteä IP-osoite. Jos Welhon reitittimen osoite on 192.168.0.1, voi konsolin osoitteeksi määritellä vaikka 192.168.0.30. On tärkeää ettei osoite mene päällekäin muiden verkkoon kytkettyjen laitteiden kanssa, eli laita viimeiset kaksi numeroa sen mukaan.
Netmask: 255.255.255.0
Default Router Address: Tähän tulee reitittimen osoite, jonka selvitit kohdassa 1.
Primary DNS Address: Ja tähän myös*
Secondary DNS Address: Ja tännekin sama*.
Älä käytä välityspalvelinta tai UpnP:tä!
Seuraavaksi asetetaan konsoli ns. Demilitarized Zone (DMZ) -tilaan. Käytännössä DMZ tarkoittaa sitä, että kaikki nettiliikenne päästetään esteettä suoraan konsolille. Erillisiä porttiavauksia ei siis tarvitse tehdä. Mene jälleen Thompson TCW710:n hallintasivulle ja valitse kohta ”Advanced”. Siellä kirjoita IP-osoitteeksi konsolisi osoite ja klikkaa ”Apply”.
Testaa yhteys konsolillasi. Kaiken pitäisi nyt toimia. Pitäisi. Minulla ei onnistunut ilman jokeritehtävää:
*) PlayStation 3 saattaa antaa muutettujen asetusten jälkeen 80710102 virheen. Vaihda silloin DNS-reititys kulkemaan toista kautta. Esimerkiksi OpenDNS-verkkopalvelun kautta saat toimivat DNS:t, jotka asetetaan Pleikkarin verkkoasetuksissa:
DNS1: 208.67.222.222 DNS2 : 208.67.220.220
Testaa uudestaan. Nyt kaiken pitäisi toimia. Sitten vaan Modern Warfare 2 päälle ja katsomaan löytyykö peliseuraa.
Mitä vaimolle joululahjaksi? Siinäpä kiperä ja ajankohtainen kysymys. Katsotaanpa mitä netissä on tarjolla. Ei muuta kun Google auki ja hakusanakenttään teksti: “vaimolle joululahja”.
En pidä iPhone-pelejä juuri minään. Tai noh, en ennen kuin työkaveri esitteli mitä kaikkea esimerkiksi iPod Touchilla voi pelata. Siinä missä DS-valikoimani pullistelee paneutumista vaativia puzzleja ja japsiropeja, on iPodille tarjolla kevyttä Tower Defenceä, helppoa Wii-tyyppistä heiluttelua ja tietysti Canabalt. Yllättäen iPod on siirtymässä sille alueelle, jonka DS on pahiten laiminlyönyt – taukopelaamiseen.
Taukopelaamisen merkitystä ei pidä aliarvioida. Simppeli ja näennäisen vähän aikaa vaativa pelaaminen on törkeän suosittua. Taukopelit yltävät jopa niihin kohderyhmiin, joissa ei normaalisti pelata yhtään mitään. Esimerkiksi pieniä flash-pelejä tarjoavan Pelikone.fi-palvelun kävijöistä jopa 64 % on naisia (Pelikone.fi kävijäprofiili 2009).
Yllättäen iPod ja iPhone alkavat vaikuttaa kiinnostavilta laitteilta myös pelinkehittäjien kannalta. Mainstream merkitsee rahaa. Ja jos pelintekijät innostuvat, on pelaajien helppo seurata perässä. Voisiko siinä olla se viisastenkivi, jolla pelaamisesta tulee lopullisesti suurten massojen hyväksymää viihdettä?
Lehdistä on taas saatu lukea julkkisten ja hyvätuloisten verotietoja. Ei kiinnosta minua. Paljon hauskemmalta vaikuttaa Norjalainen Skattelister-verkkopalvelu, joka tekee hakuja Norjan julkiseen verotietokantaan. Tavisten verotietojen joukosta löytyy myös Darth Vader, Obi-Wan kuin itse Chuck Norris. Symppistä.
Mitä jos tulevaisuuden sodat ratkaistaisiin biologisilla aseilla? Ei tappavilla taudeilla tai hermokaasulla, vaan teknisesti muovatuilla eläimillä. Siinä Grant MorrisoninWE3-sarjakuvan idea lyhyesti.
WE3 on julkaistu jo muutama vuosi takaperin, mutta myöhäisherännäisenä löysin sen vasta nyt nettikauppoja selaillessani (Book Depositoryssa vaan 7 euroa posteineen). Onneksi tilasin. WE3 on todella hyvä. Frank Quitelyn kynänjälki on näyttävää ja etenkin tiukat tapahtumat on kuvitettu todella persoonallisesti. Viimeisessä kappaleessa meinaa silmänurkka kostua. Se on harvinaista. Siksi suosittelen.
(4/5)
