Tuoreena isänä olen joutunut luopumaan monenlaisesta ajanvietteestä. Kuten pelaamisesta. Erikoista kyllä, television katseluun tuntuu jäävän aiempaa enemmän aikaa. Varsinkin tv-sarjoja on helppo vilkuilla samalla kun syöttää tai nukuttaa lapsia. Lostin katsoin kokonaan, enkä pitänyt lopusta. Shield oli mainio aina loppuun asti. Kylmää rinkiä eli Ozia yritin, mutten jaksanut alkua pidemmälle. Battlestar Galactican voisi katsoa jopa uudestaan.

Nyt alkoi kuitenkin tuijoteltava loppua. Onneksi sain kavereilta pari suositusta, jotka jaan nyt kaikelle kansalle: The Walking Dead on kuulemma hyvää zombailua ja The Wire – Langalla vaihteeksi hyvä poliisisarja. Tilasin reteesti molemmat.

Vinkkina muille The Wiren etsijöille, CDONista koko boksin saa nyt viikon diilinä alle 70 eurolla: The Wire Compelete Series (24 disc) – Suomi. Kylkeen kannattaa napata myös NHL 12, joka irtoaa samaisesta putiikista kohtuullista 39 euron korvausta vastaan.

Hämmästyin säikähtäin, kun sähköpostiin kilahti tarjous taas uudesta Humble Bundlesta. Se on kokoelma ladattavia pelejä, joiden hinnan määrittää lataaja itse. Tällä kertaa pakettiin kuuluu kehuttu Frozen Synapse soundtrackeineen. Sen saa vaikka sentillä. Mutta jos tarjoustaan korottaa yli keskiarvon, tulee mukaan vielä suomalainen Frozen Byte Bundle, eli Trine, Shadow Grounds, Shadow Grounds: Survivor, Jack Claw -prototyyppi ja Splot-ennakkotilaus. Kaiken lisäksi ostaja saa jakaa maksamansa summan haluamallaan tavalla kehittäjien, hyväntekeväisyyden ja muiden tahojen välillä. Suosittelen!

Nexus Ops räjäytti aikanaan tajuntani. Tieteistoimintaa pursuavassa lautapelissä oli megatonneittain tunnelmaa, modulaarinen heksalauta sekä juuri sopivassa suhteessa sekoitettu cocktail tuuria ja taitoa. Eikä yksi pelikerta kestänyt kolmea tuntia.

Nexus Opsissa kukin pelaaja ohjastaa galaktista kaivosyhtiötä, jotka tavoittelevat harvinaista Rubium-mineraalia. Helppojen louhintatehtävien lisäksi omaa liiketoimintaa on puolustettava ja laajennettava voimakeinoin. Rahalla saa palkattua sotakalustoa aina perusmortista kiitäviin, loikkiviin ja liitäviin avaruushirviöihin asti. Vuorollaan voi muutenkin tehdä mitä tahtoo, mutta emoyhtiön määrittelemien salaisten tehtävien suorittamisesta palkitaan normaalia ruhtinaallisemmin. Osa tehtävistä on niin absurdeja, ettei omia saati vastustajan tekemisiä ole helppo ennakoida. Esimerkiksi ihmisarmeijalla hyökkääminen on melkein aina tuhoon tuomittu yritys, mutta salainen tehtävä voi määritellä sen monen voittopisteen arvoiseksi operaatioksi. Voittopisteitä saa myös jokaisesta voitetusta taistelusta, joten peli kannustaa aktiiviseen ja lähes aggressiiviseen pelityyliin. Se on piristävää vaihtelua kyttäilylle ja optimointishakille.

Visuaalisesti Nexus Ops muistuttaa 1970-luvun camp-skifiä, vaikka onkin julkaistu 2005. Figuureita on paljon ja 70-luvun tyyliin ne hehkuvat uv-lampun loisteessa. Vastaavaa en ole muissa peleissä nähnyt. Pelilauta rakennetaan heksoista, mikä tuo mukavaa vaihtelua konflikteihin.

Kaivosplaneetan monipuolisen maaston hyödyntäminen, rubium-kaivosten valtaaminen ja tukilinjojen miettiminen vaatii taitoa. Varsinaiset taistelut ratkeavat kuitenkin tuurilla. Tehokkaammilla yksiköillä on parempi todennäköisyys voittaa, mutta toisinaan onnekas astronautti onnistuu pudottamaan arvokkaan Lava Leaperin silkalla tsägäosumalla. Oikukkaiden noppatulosten lisäksi satunnaisuutta syntyy myös erilaisten erikoisvoimien ja sattumakorttien kautta, jotka voivat mm. kääntää painovoiman vinksalleen, antaa ylimääräistä rubiumia tai vaikka joukkueellisen avaruusdesantteja kylvämään tuhoa vihollislinjojen taakse. Satunnaisuus on piristävää ja antaa aloittelijoillekin mahdollisuuden menestyä, jolloin jännitys ei missään vaiheessa lässähdä.

Nexus Ops ei ole reilu peli. Varsinkin monen pelaajan kohtaamisessa heikoimmin taktikoiva jää helposti muiden kynnysmatoksi. Tuuri ja hävityistä taisteluista saatavat hyvityskortit tasaavat tilannetta hieman, mutta päätehtaiden menetyksestä on vaikea toipua. Reilua ei ole sekään, että Nexus Ops on loppuunmyyty. Peli floppasi mainstream-markkinoilla, mutta keräsi ansaittua glooriaa harrastelijapiireissä. Pelin viimeisistä myyntikappaleista piti taistella. Hankin oman Nexus Opsini Australiasta asti. Siellä oli Avalon Hillin jämävarastoa vielä jäljellä. Huuto.netissä ja eBayssa tarjottujen hintojen perusteella pidin sitä jopa hyvänä sijoituksena, kunnes Fantasy Flight Games romautti kurssit ilmoittamalla julkaisevansa pelin uudestaan. Jos uusintapainos on läheskään yhtä hyvä kuin alkuperäinen Nexus Ops, kannattaa se poimia talteen välittömästi.

Nexus Ops lyhyesti:
Nopeatempoista taistelua ja taktikointia tieteisleffasta tempaistulla kaivosplaneetalla.
(5/5)

[ks. myös Nexus Ops -pelin virallinen sivu]

Nyt se alkaa. Diablo 3 -betatesti. Vuosien takaa tulvii mieleen muistoja luolista, hiviölaumoista ja kramppaavasta hiirikädestä. Good times. Vaan mitenköhän saan sovitettua päivätyöläisen ja isän rutiinit pikselibarbaarin uraan?

Jos Kinectiä ja Movea ei lasketa, on tietokoneen nettikameralle on vaikea keksiä käyttöä. Toki olen soittanut muutaman videopuhelun Skypellä, naureskellut ensimmäisen Mäkin ostaessani Photoboothille ja tallentanut yhden time lapse- eli intervallivideopätkän Gawkerilla. Ihan kivaa, joo, mutta nettikamerointi ei koskaan juurtunut arkikäyttöön.

Nyt näyttäisi kuitenkin tulevan piristystä asiaan. Eräs mielenkiintoisimmista on Two Worlds II Castle Defensen iPad 2 -versio, jossa kuvakulma seuraa pelaajan katsetta. Systeemin väitetään perustuvan konenäköön, joka osaa vierittää ruutua pelaajan pupillien osoittamaan suuntaan. Todennäköisesti suuntima otetaan kuitenkin pään asennon mukaan, koska oikea katseentunnistus on kohtuullisen vaativaa tekniikkaa. Tekee mieli kokeilla kuitenkin.

Toinen kiinnostava sovellus on nettikamerakuvan naittaminen pelien kanssa. Jos Chatrouletten kaltaiset viritykset liimaavat ihmisiä ruutujen ja webbikameroidensa ääreen muutenkin, niin miksei samaa sovellusta voisi käyttää peleissäkin? Esimerkiksi nopeatempoinen nettipokeri voisi toimia hienosti. Pienen googlailun perusteella ainakin iPad 2:n Full Deck Hold’Emissa on tuki nettikameralle. Vähänkö hienoa pelata aurinkolasit päässä nettipokeria! Vaan miten mahtaa onnistua bluffaaminen, kun kaveri kyylää silmä kovana oman lääppärinsä ääressä?

PS. Kiinnostaako oikea internet casino? Tsekkaa kasinot ja blackjack netistä!

Tänään kaivettiin 3DS pois pöytälaatikosta. IPad oli vienyt sen työpaikan. Se oli syrjäytynyt ja skandaalien ryvettämä. Parhaina päivinäänkin se väänsi lapsilta silmät kieroon, aiheutti päänsärkyä ja rispaantui käytössä. Eikä sille ollut edes pelejä. Mitä nyt Street Fighter silloin julkaisussa, mutta ei pelaajien lähimuisti riitä enää paria kuukautta taemmas. Silti se jaksoi kilahtaa iloisesti, kun kytkin virrat päälle.

3DS:n taival on alkanut rosoisesti ja tällä viikolla sille on luvassa roima hinnanpudotus. Meitä aikaisia lintuja eli early adoptereita voidellaan kuitenkin ilmaisilla peleillä: jos vaivaudut käynnistämään 3DS:n ja loggaamaan sillä Nintendon eShoppiin per heti, saat syyskuussa 20 ilmaista ladattavaa peliä. Ei huono tarjous. Iso peukku Veijo Nintendolle hyvästä peeärrästä. Samaan syssyyn kuitenkin lisäisin, että noinkin hienosta tarjouksesta olisi voinut väsätä vähän raflaavamman tiedotteen kuin tämän virallisen:

Steamin kesäale oli armollinen kukkarolleni. Mukaan tarttui vain Magicka lisäosineen. Sekin reilusti alle kympin ostos. Ei vaan ole mitään järkeä ostaa uutta pelattavaa, kun vanhatkin seisovat koskemattomina kiintolevyllä tai pölyyntyvät hyllyssä. Kuvittelenko vaan, vai onko julkaistavien pelien tahti kovempi kuin koskaan ennen?

PS. Jos missasit alennusmyynnin, ehtii tänään vielä ostaa julkaisijoittain niputettuja kokoelmapaketteja kohtuullisen halpaan hintaan: steampowered.com/sale/Summer2011Packs

Yllätys, olen elossa. Blogahtelu ja pelaaminen ovat viime näkemän jälkeen vaihtuneet asuntolainaan ja kakkavaippoihin. Jotain pientä ehtii vielä satunnaisesti pelittää, lähinnä iPadin ruudulta. Tiny Tower iskee juuri siihen saumaan.

Tiny Towerin ideana on rakennella omaan tahtiin pientä pikselipilvenpiirtäjää ja kuskata asukkaita hisseillä eri kerroksiin. Vuokratuloina ja tippeinä saatavalla virtuaalirahalla taloon voi rakentaa lisää asuntoja sekä liikehuoneistoja. Liikkeet tuottavat rahaa myymällä erilaisia tuotteita, johon tarvitaan sekä työvoimaa että aikaa. Esimerkiksi omassa talossani jugurtin tilaaminen kahvilaan kestää reaaliajassa kolme varttia. Koko aikaa ei sentään tarvitse istua nenä kiinni lääppärin ruudussa, vaan virtuaaliasukkaat pitävät itse huolen perustarpeistaan myös laitteen ollessa kiinni. Siinä ajassa ehtii tehdä oikeita aikuisten asioita tosielämän puolella. Kuten vaihtaa niitä vaippoja. Lääppärin voi laittaa hälyttämään, kun jugurttilähetys on saapunut ja valmis hyllytettäväksi.

En yleensä pidä tamagotchi-meiningistä, mutta Tiny Tower toimii. Muista vastaavista peleistä poiketen virtuaali-ihmisiä ei tarvitse olla jatkuvasti hyysäämässä, vaan peliä voi näprätä muutaman minuutin erissä päivittäin, ilman että jatkuvuuden tunne kärsii. Kiva puuha koukuttaa nopeasti. Tai kuten puolisoni asian ilmaisi: ”Kaikkeen lapselliseen paskaan sitä kolmekymppinen kundi käyttää aikaansa”.

Tiny Tower lyhyesti:
Pikselimaailman kiinteistöbisnestä, joka pyörii, vaikkei pelaaja ehtisi ruudun ääreen koko päivänä.
(4/5)

Vähänkö nauroin kun näin PlayStation Move -ohjaimen ensimmäistä kertaa. Nyt sellainen on ollut reilun viikon verran testattavana ja vaikka ulkomuoto herättää edelleen hilpeyttä, on Move osoittautunut ihan toimivaksi pelivälineeksi. Jos et tiedä mistä on kyse, tsekkaa tämä:

Testipeleinä olen sohinut Kung Fu Rideria ja Sport Championsia sekä EyePet-virtuaalilemmikkiä. Move toimii niiden kanssa hienosti, vaikka julkaisut kieltämättä vaikuttavat enemmän tekniikkademoilta kuin oikeilta peleiltä. Olen pakottanut myös vähemmän pelaavan lähipiirin Moven ääreen ja pyysin vertaamaan kokemusta Wii-heilutteluun. Wiin ja Moven välinen vääntö on aika tiukkaa:

Mestaruusottelu: Wiimote vs. Move

1. erä: ohjaimen muotoilu

Wiin liikeohjain on useimmille tuttu. Niin on myös sen kulmikas muoto, josta tulee petollisen liukas hikisissä käsissä. Nintendo paikkasi ongelmaa julkaisemalla ohjaimen päälle rullattavan juomukondomin, joka kieltämättä toimii, muttei näytä kovin hyvältä.

Moven ilme on elegantimpi. Sauvamainen muotoilu purppuranvärisenä hohtavine nuppeineen saa Freudin pyörimään haudassaan, mutta sentään se on anatomisesti käteensopiva, eikä lipeä hyppysistä Wiimoten tavoin. Miinusta Move saa siitä nimenomaisen härskistä purppuranupista. Se menee helposti lyttyyn, jos säilytyslaatikossa on ahdasta. Ja siellä on, koska kaukosäätimiä löytyy jo enemmän kuin tarvittaisiin (ks. edellinen blogahdus).

Siispä ensimmäinen erä on – tasapeli.

2. erä: tarkkuus

PlayStation Move käyttää nettikameraa liiketunnistuksen apuna. Se tekee liikeohjaamisesta tarkempaa kuin Wiillä ja mahdollistaa kuvien räpsimisen pelin lomassa sekä muuta pikkukivaa. Sisustuksen kannalta kamera ei ole yhtä huomaamaton kuin Wiin liikesensori, mutta se lienee tarkkuuden hinta. Kaikkiaan Move on selvästi tarkempi kuin perinteinen Wiimote tai sen Motion Plussalla buustattu versio.

Toinen erä menee kirkkaasti – Movelle.

3. erä: käytettävyys

Wiin myyntivalttina on käytön helppous. Move pyrkii samaan, mutta yritys jää piirun verran vajaaksi. Tarkka ohjaus vaatii pelaajilta paljon enemmän kuin Wiin “tosta-vaan-sinne-päin“-huitominen. Testisession ärsyttävin kokemus oli Sport Champions -urheilupelikokoelma, joka pakotti pelaajat seisomaan tarkkaan määritellyssä kohdassa ruudun edessä ja kalibroimaan ohjaimen asetuksia jopa kesken pelin. Käytettävyysrikkeeksi kirjattakoon myös se, että ainakin Sport Championsin pelit olisivat vaatineet pari Move-kapulaa per pelaaja. Se tuntui jo vähän overkilliltä.

Kolmannen erän kuittaa – Wiimote.

Jatkoaika: pelit, pelit ja pelit.

Työpaikallani levisi jo pari vuotta sitten protestiaalto, jossa kollegat myivät Wii-konsolinsa pois. Perusteena oli jo silloin pelien vähyys. Tarkemmin sanottuna hyvien pelien vähyys. Wiin pelitarjonnassa on edelleen harmittavan vähän täysosumia.

Myös PlayStation Moven jatko riippuu pelitarjonnasta. Haaste on kova, sillä vuonna 2010 ei enää pärjätä pelkillä Wii Sports -kopioilla. Teknisesti Pleikkarilla olisi huomattavasti Nintendoa paremmat rahkeet esitellä tajunnanräjäyttäviä pelejä. Kaupallisesti taas… noh, pelien pitäisi olla niin hyviä että peruskuluttajat raaskivat latoa seteleitä tiskiin ensin PS3:n verran ja sitten vielä hankkia erikseen Move-ohjaimet koko perheelle. Se saattaa olla liikaa vaadittu.

Jatkoajalla tulos on yhä tasan.
Voittaja selviää joulumarkkinoiden rangaistuslaukauskilpailussa.

PlayStation Move lyhyesti

Henkilökohtaisesti Move oli piristävä uutuus. Vähän nähty, mutta piristävä. Heti kun sille alkaa tipahdella New Super Marion tapaisia hittejä, lähtee Wii myyntiin. Siihen asti jatketaan huitomista. Ja kaukosäätimien keräilyä.
(4/5)

Kesällä, kuten jokainen kesä tätä ennen, luin taas Conania. Siinä on minun kesäperinteeni: Conan barbaari, oma terassi ja auringonpaiste. Kimmeria on niin kaukana arjen feisbuukeista, palavereista ja tositeeveestä kuin vaan voi. Pidän siitä. Tämä olkoon ylistysvirteni yksinkertaisuudelle:

Kenraali: “Voitimme jälleen. Se on hyvä. Mutta mikä on parasta elämässä?”
Soturi: “Aavat arot, hevoslaumat, haukat käsivarsilla ja tuuli hiuksissa”
Kenraali: “Väärin! Conan, mikä on parasta elämässä?”
Conan: “Murskata viholliset, ajaa niitä edellämme ja kuulla heidän naistensa vaikeroivan.”
Kenraali: “Se on hyvä. Se on hyvä.”